Dalmis on noin 5-6-vuotias steriloitu narttu. Hän on asustanut Carbunestin kunnallisella koiratarhalla noin vuoden 2022 alusta lähtien jakaa häkkinsä uroskoiran kanssa.
Tarhalla Dalmis on rohkea ja hyvin ystävällinen ihmisiä kohtaan! Hän hakeutuu iloisesti tervehtimään myös vieraita ihmisiä aidalle. Tietoa Dalmiksen suhtautumisesta muihin koiriin häkkikaveriaan lukuun ottamatta ei ole, minkä vuoksi sille etsitään ensisijaisesti paikkaa ainoana koirana.
Säkäkorkeutta Dalmiksella on noin 55-60 cm ja painoa 25-30 kg. Dalmiksella on mahdollisuus matkustaa Suomeen huhtikuussa.
Lisää kuvia Dalmiksesta ja kaikista tarhan koirista löydät Facebook -ryhmästämme Toivon Kajo Glimmer of Hope ry.
Huom. Carbunestin koiratarha on julkinen kaupungin omistama tarha, minkä vuoksi koirista saadaan hyvin niukasti tietoja. Koirat ovat tottumattomia käsittelyyn, ja useimmat niistä ovat eläneet suurimman osan elämästään häkissä.
Koirille etsitään kokeneita kotihoitajia, joilla on resursseja ja mahdollisuus varautua erilaisiin tilanteisiin. Koiria ei lähtökohtaisesti luovuteta kerrostaloon tai pienten lasten perheeseen. Koiria ei ole mahdollista kissatestata.
Koirat saapuvat Suomeen rokotettuna ja tautitestattuna. Niillä on mikrosiru ja ne rekisteröidään Ruokaviraston koirarekisteriin. Kaikki koirat on steriloitu/kastroitu. Löydät lisätietoa sivulta Haluaisitko adoptoida?
Mikäli kotihoitajuus kiinnostaa, otathan yhteyttä sähköpostitse toivonk@gmail.com. Kerromme mielellämme kotihoitajuudesta lisää!
Voit myös täyttää adoptiohakemuksen täältä, minkä jälkeen olemme yhteydessä mahdollisimman pian.
















