Gina

Gina on noin 4-6 -vuotias narttu. Hän on saapunut tarhalle alkuvuodesta 2024 kahden pentunsa kanssa. Gina vaikuttaa energiseltä ja menevältä ja ilostuu kovasti ihmisen huomiosta.

Gina ei todennäköisesti ole kaikkien koirien kaveri, ja siksi se sijoitetaan vain ainoaksi koiraksi tai tapauskohtaisesti uroksen kaveriksi. Säkäkorkeus Ginalla on noin 55cm.

Lisää kuvia Ginasta ja kaikista tarhan koirista löydät Facebook -ryhmästämme Toivon Kajo Glimmer of Hope ry.

Ginalla on mahdollisuus matkustaa Suomeen maaliskuussa.


Huom. Carbunestin koiratarha on julkinen kaupungin omistama tarha, minkä vuoksi koirista saadaan hyvin niukasti tietoja. Koirat ovat täysin tottumattomia käsittelyyn, ja useimmat niistä ovat eläneet suurimman osan elämästään häkissä.

Koirille etsitään kokeneita kotihoitajia, joilla on resursseja ja mahdollisuus varautua erilaisiin tilanteisiin. Koiria ei lähtökohtaisesti luovuteta kerrostaloon tai pienten lasten perheeseen. Koiria ei ole mahdollista kissatestata.

Koirat saapuvat Suomeen rokotettuna ja tautitestattuna. Niillä on mikrosiru ja ne rekisteröidään Ruokaviraston koirarekisteriin. Kaikki koirat on steriloitu/kastroitu. Löydät lisätietoa sivulta Haluaisitko adoptoida?

Mikäli kotihoitajuus kiinnostaa, otathan yhteyttä sähköpostitse toivonk@gmail.com. Kerromme mielellämme kotihoitajuudesta lisää!

Voit myös täyttää adoptiohakemuksen täältä, minkä jälkeen olemme yhteydessä mahdollisimman pian.