Nero on noin 5-8-vuotias kastroitu uros. Tarhalla hän jakaa häkkinsä useamman narttukoiran kanssa ja tuntuu viihtyvän eniten omissa oloissaan koppinsa katolla. Nero ei ole tarhalla varsinaisesti pelokas ihmistä kohtaan, mutta ei myöskään hakeudu itse ihmisen lähelle. Ottaa kuitenkin kontaktia ihmiseen eikä pakene.
Nero on viettänyt tarhalla lähes koko ikänsä ja vaikuttaa luonteeltaan rauhalliselta. Säkäkorkeus Nerolla on noin 55-65 cm. Hän voisi mahdollisesti sopia ainoaksi koiraksi tai narttukoiran kaveriksi, sillä suhtautumisesta muihin uroksiin ei ole tietoa.
Todennäköisesti Nero tulee tarvitsemaan jonkin verran aikaa, jotta löytää luottamuksen ihmiseen. Nero hyötyisikin varmasti hieman rauhallisemmasta asuinympäristöstä ja rauhallista arkea elävästä perheestä, jossa sille annetaan aikaa ja tilaa tottua uuteen tilanteeseen ja perheenjäseniin.
Huom. Carbunestin koiratarha on kaupungin omistama tarha, minkä vuoksi koirista saadaan melko vähän tietoja. Koirat ovat tottumattomia käsittelyyn, ja useimmat niistä ovat eläneet suurimman osan elämästään tarhalla.
Koirille etsitäänkin kokeneita kotihoitajia, joilla on resursseja ja mahdollisuus varautua erilaisiin tilanteisiin. Koiria ei lähtökohtaisesti luovuteta kerrostaloon tai pienten lasten perheeseen. Koiria ei ole mahdollista kissatestata.
Koirat saapuvat Suomeen rokotettuna ja tautitestattuna. Niillä on mikrosiru ja ne rekisteröidään Ruokaviraston koirarekisteriin. Kaikki koirat on steriloitu/kastroitu. Löydät lisätietoa sivulta Haluaisitko adoptoida?
Mikäli kotihoitajuus kiinnostaa, otathan yhteyttä sähköpostitse toivonk@gmail.com. Kerromme mielellämme kotihoitajuudesta lisää!
Voit myös täyttää adoptiohakemuksen täältä, minkä jälkeen olemme yhteydessä mahdollisimman pian.









