Nyna

Ihana Nyna etsii uutta omaa kotia koirasta riippumattomista syistä. Nyna etsii kotia mieluiten yhdessä perheen toisen koiran kanssa, mutta voidaan luovuttaa myös erikseen.

Nyna on arviolta noin 10-vuotias steriloitu narttu ja on saapunut alun perin Suomeen Romaniasta silloiselta yhdistyksen vuokraamalta Matasarin koiratarhalta. Säkäkorkeutta Nynalla on arviolta 55 cm ja painoa 20-25 kg.

Nyna on luonteeltaan lempeä ja herkkä, mutta on arka uusia ihmisiä kohtaan. Nyna on tottunut viettämään paljon aikaa ulkoaitauksessa perheen toisen koiran kanssa, erityisesti työpäivien aikana. Tämän vuoksi sisäsiisteyttä voi joutua harjoittelemaan, mikäli Nyna on pidempiä aikoja yksin sisätiloissa.

Nynalla voi esiintyä myös eroahdistusta. Asuinmuotona omakotitalo rauhalliselta alueelta sopisikin Nynalle parhaiten. Nyna kiintyy kovasti omiin ihmisiin ja nauttii läheisyydestä, mutta on hieman varautunut vieraita kohtaan. Tämän vuoksi häntä ei luovuteta ihan pienten lasten perheeseen tai perheeseen, jossa eletään kovin vilkasta ja menevää arkea.

Nyna on perso ruualle, joten häntä on varmasti helppo motivoida ja totuttaa uusiin asioihin ruoan ja herkkujen avulla palkitsemalla. Nyna rakastaa rapsutuksia ja nauttii ihmisen läheisyydestä ja huomiosta! Ulkona kävelee hienosti hihnassa, eikä esimerkiksi pyri lähestymään muita koiria. Jotkin asiat saattavat ulkona säikäyttää, joten toisesta koirasta voisi olla tukea Nynalle myös uudessa kodissa.

Nynalla ei ole ilmennyt terveyshuolia ja se on tottunut elämään aktiivista elämää. Leikit perheen toisen koiran kanssa sujuvat hyvin ja Nyna kaipaakin varmasti koiraseuraa myös uudessa kodissa, esim. leikkitreffien tai yhteislenkkien muodossa. Koska Nyna saattaa lämmetä vieraille hieman hitaasti, tulee uudessa kodissa löytyä kärsivällisyyttä ja kykyä antaa aikaa luottamuksen ja suhteen luomiseen.

Nynan nykyisessä perheessä asustaa myös toinen koira, noin 4-vuotias husky/lapinporokoira uros Allu. Koirille etsitään mieluiten yhteistä kotia, mutta sopivan kodin löytyminen on pääasia. Nyna voidaan siis luovuttaa uuteen kotiin myös erikseen. Mikäli kiinnostuit tarjoamaan kodin Nynalle tai molemmille koirille, kerromme mielellämme koirista lisää!

Voit ottaa yhteyttä sähköpostitse toivonk@gmail.com tai täyttää adoptiohakemuksen täältä.